Pujehun
Pujehun on Sierra Leonen Eteläisen maakunnan 345 577 asukaan Pujehunin piirikunnan hallintokeskus. Vuonna 2013 kaupungin väkiluku oli 9 899.
Maalaiskaupunki Pujehun on Pujehunin piirikunnan kaupallinen sekä hallinnollinen keskus. Kaupunki sijaitsee noin 80 kilometriä Bosta etelään ja noin 320 kilometriä kaakkoon maan pääkaupungista Freetownista. Pujehunin väestö kuuluu suurimmilta osin mendejen etniseen ryhmään.
Pujehun nimettiin vaikutusvaltaisen mendesoturin Nyaguan mukaan, joka asui lähellä sijaitsevassa Panguman kylässä. Kun Nyagua miehineen meni sotaan, käyttivät he Pujehunia levähdyspaikkanaan. Tuohon aikaan kaupungissa kasvoi paljon pippuria, jota mendet kutsuivat nimeltä puei. Tämä johti lopulta alueen kutsumiseen Pujehuniksi.

Kartta - Pujehun
Kartta
Maa (alue) - Sierra Leone
Sierra Leonen lippu |
Sierra Leonesta vietiin Atlantin orjakaupan aikana tuhansia orjia Atlantin taakse. Sen pääkaupunki Freetown perustettiin Amerikasta vapautetuille orjille vuonna 1787. Sierra Leone oli Britannian siirtomaana vuodesta 1808 ja protektoraattina vuodesta 1896 aina itsenäistymiseensä vuonna 1961. Maa on toipumassa vuosina 1991–2002 kestäneestä sisällissodasta, joka vaati ainakin 50 000 ihmisen hengen. Sierra Leonen talous on kasvanut nopeasti sodan päättymisen jälkeen, mutta kasvua ovat hidastaneet vuoden 2014 ebolaepidemia ja seuraavana vuonna tapahtunut rautamalmin maailmanhinnan romahtaminen.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
SLL | Sierra Leonen leone (Sierra Leonean leone) | Le | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
EN | Englannin kieli (English language) |